sunnuntai 4. joulukuuta 2016

JULMAA SUNNUNTAIAAMUA



Imatran ammuskelu osoitti jälleen kerran miten mielisairaaksi yhteinen maailmamme on muuttunut. 

Näinä aikoina näyttää olevan groteski trendi kylvää pelkoa ilman sen suurempaa motiivia. Syyksi riittää halu murhata, riistää viattomalta, joskus jopa sivulliselta henki.

Pahanolon purkaminen mielisairaalla tavalla pahuus on nykyajan uusi musta johon kukaan ei tunnu löytävän pätevää vastalääkettä. 
 
 Kun tähän pahaanoloon sekä kieroutuneeseen mielentilaan liitetään nykyaikana vastenmieliseksi trendiksi tullut "trollaaminen", tarkoituksenmukainen väärän sekä harhauttavan tiedon levittäminen on jakomielinen, sairas valmiiksi ummettunut näytelmä valmis. 

Olemmeko jo mieleltämme niin puutuneita, välinpitämättömiä, paatuneita kaikkeen kyynisesti ajattelevia että hyväksymme jopa avoimesti yhteiskunnassa asuvan pahanolon väkivaltaisine tapahtumineen?? 

Vihan ja väkivallan lietsominen pitäisi olla jo oletusarvoisesti niitä elementtejä joita vastaan inhimillisyydellä, moraalilla ja kunnollisuudella taistellaan. 
 

Seuraavaa mielettömyyttä odotellessa otan osaa läheisten suruun.
 

 Kerttu Vali Kotkassa 4/12/16

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.